Skip to content

Tavoitatko oikeat kohderyhmät Google-mainonnalla?

Google Ads on yrittäjän mainoskanava

Google Ads on hyvä mainoskanava yrityksellesi tavoittaa potentiaalisia asiakkaita. Potentiaaliset asiakkaat löytyvät tehokkaasti, kun mainokset kohdennetaan oikein erilaisilla kohdennuskriteereillä. Yrityksellesi sopivien kohderyhmien tunnistamiseen kannattaa käyttää aikaa, sillä asiakasymmärrys on avain tehokkaaseen markkinointiin. Näin et maksa turhista klikeistä tai kohdenna mainoksia sellaisilla kohderyhmille, jotka eivät ole kiinnostuneita palveluistasi. Google Adsissa kohdentamista voidaan tehdä kahdella tavalla:

Molemmilla kohdennustavoilla on omat tarkoituksensa ja kohdennusvaihtoehdot, jolla mainokset kohdistetaan halutulle kohderyhmälle. Kohdennuksia tehtäessä on syytä pohtia ensin yrityksesi nykyisiä asiakasprofiileja – minkälaisia piirteitä heissä on ja millainen on ihanteellinen asiakas. Asiakasymmärrys auttaa kohdentamaan kampanjoita tehokkaammin ja saamaan mainosbudjetista enemmän hyötyä irti. Käyn läpi tässä blogissa, miten kohdennusta voidaan tehdä ja mitä hyötyjä on eri kohdennustavoista.

Yleisökohdistus (audience targeting)

Yleisökohdistuksella voidaan yrityksesi mainokset kohdistaa tietyistä asioista tai aihealueista kiinnostuneille käyttäjäryhmille. Yleisökohdistuksen tarkoituksena on on usein tavoittaa liidejä, jotka voisivat olla kiinnostuneita ostaa palveluitasi tai tuotteitasi. Kun mainonta kohdistetaan oikealle kohderyhmälle, voit saada kotisivuillesi arvokkaampia kävijöitä, jotka ottavat sinuun yhteyttä tai tilaavat palveluistasi verkossa. Tarkastellaan seuraavaksi kohdentamisen alakategorioita.

Demografinen kohdennus (demographic targeting)

Demografinen kohdentaminen on Google Adsissa yleisimmin käytetty kohdennustapa. Nykyisistä asiakasprofiileista voi usein helposti tunnistaa tiettyjä piirteitä, kuten sijainnin, jonka avulla mainontaa voidaan kohdentaa. Kun demografista kohdennusta käytetään, tavoitetaan potentiaaliset asiakkaat kustannustehokkaammin ja mainokset näkyvät aiheesta kiinnostuneille juuri oikealla alueella. Demografista kohdentamista voidaan tehdä seuraavilla kriteereillä:

Kiinnostukseen perustuva kohdennus (interest targeting)

Kiinnostukseen perustava kohdentaminen tapahtuu Googlen määrittämien yleisöjen pohjalta. johon se on liittänyt samantapaisilla käyttäytymispiirteillä olevia käyttäjäryhmiä. Käyttäjäryhmät tekevät asioita, jotka indikoivat heidän olevan kiinnostuneita yrityksesi tapaisista palveluista. Tämä kohdennustapa on helppo ottaa käyttöön ja auttaa tavoittamaan uusia potentiaalisia asiakkaita. Google Adsissa kiinnostukseen pohjautuvaa kohdentamista voidaan tehdä näillä tavoilla:

Remarketing eli uudelleenmainostaminen

Uudelleenmarkkinoinnin avulla voit tavoittaa henkilöitä, jotka ovat aiemmin vierailleet kotisivuillasi tai klikanneet mainoksiasi. Remarketing on siis uudelleenmainostamista esimerkiksi niille käyttäjille, jotka eivät saattaneet ostosta loppuun verkkokaupassasi tai viimeistelleet yhteydenottolomakkeen täyttöä. Mainosmuotona ovat bannerimainokset, joita näytetään Googlen Display-verkostossa eli monilla eri sivustoilla, joissa henkilö vierailee. Kohdennus voidaan rakentaa Google Analyticsin tai Google Adsin yleisöjen pohjalta. Remarketingilla on tärkeä rooli pitää huoli siitä, että esimerkiksi asiakkaat, joilla on ollut kiire tai muuten huono hetki tehdä päätöksiä, saavat “muistutuksen” palveluistasi.
Kustannuksiltaan uudelleenmarkkinointi on todella edullista, koska siinä maksetaan vain klikkauksista, eli siitä, kun joku mainoksesi nähdessään klikkaa sitä. Panos-tuottosuhteeltaan tähän kampanjamalliin kannattaa panostaa.

Sisältökohdistus (content targeting)

Yleisökohdistuksen lisäksi Google Ads -mainontaa voidaan kohdentaa myös erilaisiin sisältöihin. Sisältökohdistuksen avulla saadaan tavoitettua ne yleisöt, jotka ovat kiinnostuneet tietynlaisesta sisällöistä. Jos esimerkiksi myyt lastenvaatteita ja haluisit kohdentaa mainoksesi lastenvaatteista ja niihiin liittyvään sisältöön kiinnostuneille, voidaan sisältökohdistuksen avulla mainoksesi kohdentaa näkyviin lastenvaatteista kirjoittavien blogien mainospaikoille.

Mainospaikoilla on aina omat hintansa ja näkyminen edellyttää tarjouskilpailua (bidding). Jotta saat mainoksesi näkyviin haluamallasi mainospaikoilla, tarjouksesi pitää olla linjassa mainospaikkojen hintojen kanssa. Mainosten kohdentamista mainospaikoille voidaan tehdä näillä tavoilla:

  1. avainsanat
  2. aiheet
  3. sijoittelu

Avainsanoihin kohdentaminen (keyword targeting)

Kun kohdennetaan avainsanoilla, näyttää Google mainoksia sellaisten sisältöjen yhteydessä, jotka vastaavat valitsemiasi avainsanoja. Kohdentaminen tehdään valitsemalla tarkat avainsanat, jotta mainoksesi näkyvät vain kohderyhmille, jotka hakevat näillä avainsanoilla. Jos olet valinnut avainsanaksi ”lasten vaatemuoti kesälle 2020”, voi Google näyttää mainoksia sivuilla, jotka käsittelevät kyseistä aihetta. Mainokset näytetään Googlen Display-verkostossa.

Aiheisiin kohdentaminen (targeting topics)

Google teemoittaa kaikki internetin kotisivut tiettyjen aiheiden alle ja näitä aiheita (teemoja) voidaan valita kohdentamiskriteereiksi. Mainokset voidaan kohdistaa tietyn tyyppisille kotisivuille, kuten vaikka autoaiheisille, tee-se-itse kotisivuille jne. Aiheita on suuri määrä ja niistä kannattaa valitakin useampi ja laajentaa aihepiiriä useaan kategoriaan, jotta oikea yhdistelmä löytyy.

Sijoitteluun kohdentaminen (placement targeting)

Kun mainoksia kohdennetaan sijoittelun perusteella, voit valita tarkasti sivut ja paikat, joissa haluat mainoksesi näkyvän. Mainokset voivat näyttää koko sivustolla tai vain sivuston tietyillä alasivuilla. Kun valitset sijoituksia, poimi sellaiset nettisivut, jotka sopivat yrityksellesi parhaiten. Ei esimerkiksi ole viistasta kohdentaa sijoittelua taloussivustoon, jos myyt palveluita/tuotteita, joita talouspäättäjät eivät kuluta.

Ainoastaan testaamalla eri kohdennustapoja löydät yrityksellesi toimivimman yhdistelmän ja saat mainoksesi kohdennettua juuri niille kohderyhmille, jotka ovat kiinnostuneita palveluistasi. Yleisöt saattavat myös muuttua ajan kanssa ja siksi on tärkeää tehdä testaamista jatkuvasti.

Unohda hakuammunta ja aloita kohdentaminen

Kun aloittelet markkinoinnin kohdentamista, kannattaa valita ensin yksi kohdennustapa mainoksillesi. Kun olet saanut palautetta valitusta kohdennustavasta ja tuloksia alkaa tulla, on aika siirtyä seuraavaan ja harjoitella sen kanssa. Monesti mainosbudjetit ovat rajallisia, joten kannattaa myös budjetin näkökulmasta pitää vain yhtä kohdennustapaa kerrallaan päällä, jottet menetä jo ansaittua näkyvyyttä toimivista kampanjoista.
Jos haluat sparrailuapua kohdentamiseen tai Google-mainontaasi, ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan lisää ja katsotaan miten voisimme auttaa yritystäsi menestymään Googlessa.
Älykästä markkinointia

Kirjoittaja: 

Jaa artikkeli